"Sun tarttee alkaa kerrata kansakoulun oppejas, että pääset lukeen ittes rakennusmestariksi. Vaikka sää oot ittepäinen ko pässi, en saa oltua sua tuuppaamati elämässäs etiäpäin", sanoi työmaamestari Helin oppipojalleen Kyrö-yhtiön metsätyökeskuksen rakennustyömaalla Ikaalisissa.
Kalle otti vanhemman ikämiestimpurin neuvoista vaarin ja niinpä hän iltaisin kortteeripaikassaan alkoi opiskella Teknillisestä kirjeoppilaitoksesta tilaamiensa kurssien avulla.
Kalle toteutti aikeensa aloittaen opiskelun heti syyskuun ensimmäisenä päivänä 1947 Tampereen teknillisessä koulussa huonerakennuksen opintosuunnalla. Oppilaitos sijaitsi Pyynikin rinteessä ja uutta opittavaa oli paljon. Opiskelu oli Kallelle kuin tervan juontia. Kaunokirjallisen tekstin yrittäminenkin piti jättää, ainakin niin kauaksi kunnes Kallella olisi rakennusmestarin paperit lakkarissaan. Kiireestä johtuen hän ei pystynyt lukemaankaan muuta kuin oppikirjoja.
Kalle otti ylimääräisiä tunteja, ja sinnitteli ankaralla uutteruudella ja kovalla sisulla eteenpäin. Hänet siirrettiin teknisen opiston toiselle luokalle, mutta vasta sen jälkeen kun hän oli suorittanut ehdot.
Keväällä 1949 hänen ahkeruutensa palkittiin. Hän valmistui lopultakin rakennusmestariksi.
Ylimääräistä aikaa ei jäänyt, sillä päivätyö jatkuvasti kiukkuilevien työmiesten kanssa vaati veronsa, minkä lisäksi Kalle aloitti tulevan uudisrakennuksen pohjatyöt.
Hän oli menossa kohti kirjailijanuraa. Mutta oli vielä epäselvää pääsisikö hän koskaan minkäänlaiseen lopputulokseen, pölyttyisivätkö hänen kirjansa koskaan kirjahyllyissä. Vain yksi oli varmaa. Oli oltava aikaa, jos aikoi kirjoittaa kirjan ja nimenomaan aikaa siihen kirjoittamiseen.
Kukaan ei vielä tässä vaiheessa tiennyt, että kuinka tässä käy. Tuossa vaiheessa oli vain mahdollisuus veikata, että kuinka kaikki menee. Mielikuvituksen tuote oli tässä tapauksessa todennäköisesti totuudenmukaisempi kuin tosiasiat, sillä tosiasioita ei tässä vaiheessa vielä yksinkertaisesti ollut, eikä ollut vielä oikein aikaakaan kirjoittamiseen. Illat tosiasiassa olivat vapaat ja viikonloput ja lomat, mutta talo vaati vielä oman huomionsa. Lienee tarpeetonta sanoa, että tulevaisuudella ei ollut vielä todellista olemusta. Kallen kirjailijanuraa ei vielä ollut olemassa.
Korjaustöiden jälkeen Kallelle lopultakin valkeni aika alkaakseen kirjoittaa kertomuksia. Enää ei tullut rakennustouhujaan virittäviä, omaa työaikaansa säästäviä Taivalkosken isäntämiehiä iltaisin eikä pyhinä hänen puheilleen ammattiasioissa. Ja olihan hänellä myös kirjoituskone!
Kalle muisti aikomuksensa alkaa tosissaan kirjoittaa, kun hänen oma talonsa alkoi nyt olla lähimain kunnossa.
Hänen muististaan alkoi nousta niitä ponnistuksia, joita hän oli kirjoituksensa eteen tehnyt. Hän muisti ne lukemattomat kerrat, joita hän oli kirjoittamisen ongelman äärellä istunut, eikä tuo itsepäinen probleema ollut osoittanut nöyrtymisen merkkejä. Hän tiesi kokemuksesta, ettei uupuneena ponnisteluista olisi sanottavaa hyötyä, joten hän päätti antaa raukeudelleen tilapäisen vallan. Niin hän meni sohvalle makaamaan. Nokoset rauhoittivat ja siirsivät ajatukset mukavalla tavalla pois työstä.
Tällä kertaa hän näki unta, että istui virran toisella rannalla ja olisi halunnut päästä toiselle rannalle. Hän pohti unessa virran ylittämistä, eikä se tuntunut antavan hänelle rauhaa. Kuva kuitenkin oli mitä inspiroivin. Välähdyksen omaisesti hän heräsi ja tajusi, että virran ylitys kuvasi symbolisesti hänen kirjailijauraansa. Tässä oli kirjan runko, jota hän oli pitkään ja tuloksetta pyrkinyt ratkaisemaan.
Ratkaiseva idea oli ilmaantunut hänen mieleensä yhtäkkiä, juuri silloin, kun hän sitä vähiten osasi odottaa.
Luovuuden edessä joutui luonto levittämään kätensä.
Kalle oli toiminut viisaasti hankkiessaan rakennusmestarin koulutuksen varavarjoksi siinä tapauksessa jos kirjoittaminen ei kantaisi.
Ajatus kotiseudulle muuttamisesta alkoi kiehtoa Kallea yhä enemmän. Hän sai vaimon ylipuhuttua ja laittoi paperit vetämään. Kunnanhallitus 30/4 -51 pitämässään kokouksessa valitsi Kallen kunnan rakennusmestariksi. Se siirto ei tuonut hänelle kuitenkaan tuntiakaan lisää kirjoitusaikaa, päinvastoin. Se siirto otti senkin vähäisen kirjoitusajan pois, mikä hänellä oli ennen sitä ollut, vaikka Kalle pystyi lopultakin hankkimaan uuden oman kirjoituskoneen. Heinäkuun lopulla 1952 Kalle jätti irtisanomiskirjeen.
Tampereelle pariskunta kotiutui heti kesän loputtua. Kalle palasi rakennusliikkeeseen ja pääsi uppoutumaan kirjoitustensa maailmaan.
Palatessaan takaisin Tampereelle pariskunta tunsi tehneensä oikean ratkaisun.
Pääsiäisen jälkeen 1953 Kallesta tehtiin vastaava mestari.
Etusivu
